Sedmigradsky jätti jälkeensä testamentin, joka määräsi pientenlastenkoulun perustamisesta. Keskeisenä tavoitteena oli järjestää maksuton opetus ja hoito köyhimpien vanhempien lapsille. Mutta miten hän tuli tehneeksi testamentin juuri lasten hyväksi?
Sedmigradskyn elämästä ja persoonasta ei toistaiseksi tiedetä riittävästi, jotta voitaisiin arvioida, johtivatko henkilökohtaiset syyt testamentin laatimiseen. Mahdollisesti sen erityisempiä syitä ei ollut. Koulun perustaminen takaisi tietysti lahjoittajan muiston säilymisen, ja sellainen on aina on motivoinut ihmisiä hyväntekeväisyyteen. Ajan tapa edellytti herrasmieheltä hyväntahtoisia eleitä, ja Helsingissä oltiin havaittu köyhäinhuollon ja pienten lasten hoidon heikko tila. Sedmigradskyn lähipiirissä oli henkilöitä, jotka olivat olleet perustamassa pienille lapsille tarkoitettua Marias Asyl -nimistä koulua: mm. Sedmigradskyn hyvä ystävä Gustav Magnus Armfelt oli toiminut sen johtokunnan puheenjohtajana.
1800-luvun puolivälissä pienten lasten, siis alle kouluikäisten, hoito ja kasvatus olivat alkutaipaleellaan. Se vähäinen mitä oli, pohjautui pääosin liikemiesten, rouvasväen ja yliopistoihmisten hyväntekeväisyystyöhön. Koulut toimivat pääasiassa lahjoitusvaroin. Sedmigradskyn testamentin laatimisen aikoihin niiden rahoitus oli Krimin sodan vuoksi romahtanut, joten lisävaroja kaivattiin kovasti.
Helppoa ei ollut aikuisillakaan, mutta pikkulasten tilanne oli säälittävä. Vielä vuonna 1900 neljännes helsinkiläisvauvoista kuoli ennen ensimmäistä ikävuottaan. Laajoilla alueilla Pitkänsillan pohjoispuolta tilanne oli vielä karumpi: Harjussa, Kaiussa ja Vallilassa kuoli keskimäärin joka kolmas. Lasten kurjaan asemaan vaikuttivat monet seikat. Pääkaupunki oli syntynyt uudelleen ja työväen muuttoliike oli voimakasta. Aikuiset tekivät pitkää päivää raskaissa töissä. Ruokaturva heitteli, ja hygieniataso ja asuinolot olivat huonot. Kulkutaudit vaivasivat: koleraepidemiat niittivät satoa jopa ruttoa voimallisemmin.
Köyhimmät lapset alkoivat päästä opetuksen piiriin, kun 1814 kaupungin köyhäinhoidon ohjesäännöissä määrättiin huolehdittavaksi myös köyhien lasten koulutuksesta. Ensimmäinen ns. köyhäinkoulu, neiti Bernströmin koulu, perustettiin Katajanokalle 1817. Sen oppilaat olivat 517 -vuotiaita. Ensimmäinen 37 -vuotiaille tarkoitettu pientenlastenkoulu perustettiin hyväntekeväisyysvaroin vasta 1840. Se toimi aluksi Kasarmikatu 21:ssä vuoro-opetuskoulun tiloissa, kunnes muutti 1847 omaan taloon Robertinkadulle. Aleksanteri II:n kaudella koulun ylläpitoa varten kerättiin lisäveroa ja sen nimeksi tuli keisarinnan mukaan Marian asyyli eli turvakoti. Tätä seurasivat Sedmigradskyn pientenlastenkoulu ja pian sen jälkeen kansanlastentarhojen perustajan Hanna Rothmanin koulut.
Testamentissa oli tarkat ohjeet koulun perustamiseksi. Koulu piti rakentaa viivyttelemättä, ja sitä hallinnoi sama johtokunta kuin Marian turvakotiakin. Toimintaperiaatteet oli määritelty testamentissa tarkoin. Köyhien vanhempien lasten tuli saada maksutonta hoitoa ja opetusta. Tietyt moraaliset kriteerit täyttävän johtajattaren (Kastellanska) asunnon tuli sijaita koululla. Keittiöpuutarhan hoito oli oleellinen osa lasten askareita. Lukukaudet piti aloittaa hartaushetkellä. Puutteenalaisten lasten piti saada aamuisin ja iltaisin ravintoa, ja kaikkein köyhimmille piti hankkia myös vaatteita ja kenkiä.
Sedmigradskys Småbarnskola päätettiin perustaa ohjeiden mukaan. Se rakennettiin omalle tontilleen Mariankadulle (nyk. Mariankatu 24). Johtajattareksi tuli neiti Serafine Johanna Rautian, perustajien lähipiiristä hänkin, ja jo testamenttia laadittaessa neiti Rautianin oli ajateltu tulevan koulun johtoon. Avajaiset 8.10.1859 olivat huomattava seurapiiritapahtuma. Ensimmäiset lapset kirjattiin oppilaiksi kaksi päivää myöhemmin, ja ensimmäisen vuoden oppilasmäärä oli 82. Tyttöjen ja poikien suhde oli aluksi hieman poikien hyväksi, sittemmin tyttöjä oli jonkin verran enemmän. Testamentin tahdon mukaisesti koulu oli periaatteessa maksuton, mutta varakkaammilta oppilailta perittiin kopeekan päivämaksu. Ensimmäisenä vuonna maksua perittiin neljännekseltä oppilaista. Jatkossa koulujen tavaksi vakiintui periä pientä maksua, josta kuitenkin sai tarvittaessa vapautuksen.
Testamentin vaatimuksesta poiketen kouluun otettiin käytännössä lapsia kaikista yhteiskuntaluokista. Varakkaimpien lasten isät kuuluivat ylimpään sosiaaliryhmään (esim. tuomari, porvari), erilaisten palveluammattien edustajiin, käsityöläisiin (esim. seppä), ja ylempiin ammattimiehiin. Alempiin varallisuusluokkiin kuuluivat mm. työläiset ja kisällit. Kruunuhaassa oli paljon virkamiehiä, joiden varallisuustaso ei ollut tuohon aikaan kovin korkea. Myös leskeksi jääneiden merimiesten ja työläisten lapsia oli joukossa runsaasti, mikä kertoo paitsi ajan tyypillisistä ammateista, myös työturvallisuustilanteesta.
Pientenkin lasten opetus oli pääasiassa perustaitoja eli lukemista, kirjoitusta ja laskentoa, kristinoppia, ja erilaisia kädentaitoja. Näitä Sedmigradskynkin koulussa opiskeltiin, mutta opetusmetodeiltaan koulu lähti uudenlaiseen suuntaan. Johtajatar Rautian lähti edistyksellisiin kasvatusajatuksiin tutustuneen Uno Cygnaeuksen kehotuksesta lastenkasvatuksen lisäoppiin Saksaan (lastentarhaopettajien koulutus alkoi vasta syksyllä 1892 Sörnäisten kansanlastentarhassa). Rautian opiskeli Friedrich Fröbelin oppilaan Henriette Schrade-Breymannin kurssilla. Sedmigradskyn koulujen opetus vakiintui sittemmin fröbeliläiseksi, painottaen kodinomaista ilmapiiriä ja että leikki on lapsen työtä. Ei siis mitään ankaraa lukkarinkoulua eikä työkoulua, vaan lapset saivat olla lapsia. Opetuksessa korostuivat askartelut ja käsityöt. Varsinaisia oppiaineita Sedmigradskyn koulun ylemmällä luokalla olivat uskonto, laskento, kirjoittaminen, voimistelu, havainnointioppi, laulu ja piirustus, ja muu opetus sisälsi keskusteluja, askartelua, talkootöitä ja retkeilyä. Alempi luokka teki samasta helpompaa versiota. Koulua käytiin 12 vuotta. Nykytermein arvioituna koulu oli tavallaan lastentarhan ja ala-asteen yhdistelmä, ja kansakoululaitoksen synnyttyä 1866 koulun tehtävä painottui enemmän lastentarhan suuntaan.
Sedmigradskyn koulujen henkeä on pidetty hyvänä ja tunnelmaa kodinomaisena. Opettajat ja muu henkilökunta ovat olleet erittäin sitoutuneita työhönsä ja tehtäviinsä: näin pätkätöiden aikana kuulostaa lähes uskomattomalta, että joku on voinut olla miltei 50 vuotta samassa työpaikassa, ja tällaisia ennätyksiä opettajattaret ovat todellakin tehtailleet. Koulut suunniteltiin lasten tarpeisiin. Ensimmäinen koulu toimi Mariankadulla lähes 50 vuotta, kunnes sille rakennettiin uusi, tilavampi Oikokadulle (nyk. Oikokatu 7). Arkkitehteinä toimivat Walter Jung ja Emil Fabritius. Uusi koulu aloitti toimintansa Sedmigradskyn syntymäpäivänä 15.10.1905. Laajenemistarvetta oli muutenkin, ja Kallioon olikin rakennettu Sedmigradskyn pientenlastenkoulu n:o 2 vuonna 1898. Toiminta laajeni myös niin, että 1930 aloitti kesäkoti Svaneäng Inkoossa, 16 km Siuntion asemalta.
Jälkeenpäin on mielenkiintoista miettiä, mitä vanha herra Sedmigradsky olisi tuuminut testamenttinsa toteutumisesta. Ei ole tiedossa, oliko hänellä tietoa fröbeliläisen lastenkasvatuksen metodista, mutta luulen, että hän olisi ollut valintaan tyytyväinen. Hänhän toivoi lapsille hyvää ja hellää huolenpitoa kodinomaisessa ilmapiirissä. Koulujen opetus on arvioitu pedagogisesti ja sosiaalisesti korkeatasoiseksi. Maksuttomuus ei täysin toteutunut eikä kouluista ei myöskään missään vaiheessa tullut aivan köyhimpien lasten kouluja. Kouluissa oli kuitenkin kohtalaisen paljon keskitason alapuolella varakkuudeltaan olevien perheiden lapsia, ja avustuksia jaettiin niitä tarvitseville. Kun arvioidaan esimerkiksi koulujen keräämiä pieniä maksuja ja oppilasaineksen koostumusta, on syytä ottaa huomioon yhteiskunnan muuttuminen. Uudelle vuosisadalle tultaessa koululaitos ja köyhäinhoito siirtyivät yhä laajemmin yhteiskunnan tehtäviksi. Koulukenttä laajeni ja monipuolistui. Kaikki tällaiset asiat muuttivat luonnollisesti Sedmigradskyn koulujen toimintakenttää.
Teksti: Mia Kunnaskari. Päivitetty: 11.9.2007. Kommentteja otetaan mieluusti vastaan historiikkiryhmässä!
