Helsingin kaupunginosat Helka ry HelsinginSeutu-portaali Helsingin kaupunki
YTV Reittiopas Kaupunginkirjastot
Etusivu
Siirry alas Vastaa viestiin
Aihe: Vs:kirjeestäni EMI:lle
arto nieminen 2.3.2009 19:34
Olin yhteydessä eilen EMI finlandiin vaatiessani korvauksia kappaleideni luvattomasta käytöstä ja sovin tapaamisesta. Kerroin Mari Wainiolle että CMX:n julkaisemat kappaleet Ruoste ja Kultanaamio ovat lokakuussa -93 tekemiäni ja jotka joku äänitti esiintyessäni tai kopioi suoraan kasetilta joka silloin varastettiin minulta ja välitti Lilithille joka on mielenterveyspotilaiden kurssitusryhmä Lapinläänistä.
Varkaat olivat silloin suoraan yhteydessä minuun ja uhkailivat jollain tuollaisella mutta en uskonut sen silloin olevan totta.
Kuulin kultanaamion kolmekuukautta myöhemmin radiossa kerran mutta arvelin sen olevan jonkinlaista pilaa koska se sittemmin soinut helsingissä lainkaan. CMX:hän julkaisi sen CD:ään ja väitti omakseen mutta koko yhtye jäi ääri ilmiöksi joka lähinnä keikkaili jossain. Unohdin koko asian kunnes jokin aika sitten huomasin Kultanaamion netissä kun sen sinne joku laittoi youtubeen ja aloin kuunnella tarkemmin että tuohan on se minun biisini.
Sävelsin ne yhdellä kertaa lokakuussa -93. Ruosteen ,Kultanaamion, Picturen ja pari muuta ja esitin niitä myös ja tein sen kasetin.

CMX:n Yrjänä oli juuri niihin aikoihin silloin lusimassa jostain radioilla tehdyistä murhista.
Ne tapahtuivat silloin -92 jossain kurssikeskuksen soluissa
ja silloin oli lehdissä kuvakin yrjänästä Nutritionin esitteessä jossa se näytti pahalta pirulta. Se taisi joutua suoraan pakkohoitoon niistä jutuista.
En mä muista niin tarkaan mutta siinä oli jotain siitä menetelmästä millä ne saatiin kiinni. Kun se riivaaminen alkoi
siellä solussa ne oli sopineet etukäteen että ne jää kyttään sinne kun se äijä tulee sinne.
Siellä oli jotain aikuisia karjuja odottamassa sitä murhaajaa kun se tuli sinne sen uhrin kimppuun joka kai oli tajuttomana. Ne ryösti niitä sillä tavalla.
Siinä oli useampikin radisti mukana muistaakseni, luin siitä lehdestä olisikohan ollut Alibi tai Rikos en nyt muista mutta siinä oli kuva yrjänästä joka jäi mieleen kun se oli niin pahan näköinen.
Siitä oli sillloin paljon juttua koko mediassa.
Yrjänä kertoi silloin olleensa täydessä ymmärryksessä teot tehdessään ja siitä syystä että murhat olivat harkittuja ja niiden tekotavasta johtuen Yrjänä määriteltiin mielisairaaksi ja passitettiin pakkohoitoon.


Koska nämä Yrjänän äänitykset on tehty pakko hoidossa oltaessa niillä ei ole mitään julkisuus arvoa eikä niitä voida pitää Yrjänän tekeminä.
Ero vangin ja potilaan välillähän tehdään mielentilatutkimuksessa ja kun Yrjänä on todettu siellä pakkohoitopotilaaksi se tarkoittaa sitä ettei sillä ole mitään omaisuutta esimerkiksi eikä se enää voi tehdä mitään töitä jne.
Tämä tarkoittaa sitä ettei Yrjänä ole tehnyt mitään levytyksiä eikä se ole teostossa eikä missään muuallakaan kuin hoidossa niin kauan kuin sitä kestää. Myöskään sen tekemiä keikkoja Cmx yhtyeen kanssa ei edelleenkään voida pitää julkisina esiintymisinä.
Siinä viimeisessä tiedonannossa Yrjänän oikeudenkäynnistä ja rangaistuksesta kerrottiin -92 sen päässeen hullujen huoneelle, se oli vaatinut mustalaishoitajaa ja sieltä se siis on laskettu myöhemmin "esiintymään"ym.
joka tapauksessa rangaistus säilyttää lainvoimansa siltä osin ettei Antti Yrjänä Virtanen ole tehnyt eikä tee mitään levytyksiä eikä esiintymisiä sinä aikana kun se on pakkohoidossa.
Se mitä on mainittu ja on tapahtunut myöhemmin julkisuudessa on siis jo toisenlainen rikossarja josta kuuluu rangaista hoitajia, Soundia ja Rumbaa, hesaria, Karppasta ym. asiaan sekaantuneita.
Antti Yrjänä Virtanen ei siis vieläkään ole vapautunut ja hänen kuuluu olla suljetulla osatolla lukkojen takana.
Nämä tosiasiat kertovat siis että Antti Yrjänä Virtanen ei ole tehnyt
tekemiäni Kultanaamio ja Ruoste kappaleita vaikka hän niin väittää
yhdessä osan julkista mediaa kanssa.
Nämä kappaleet kuuluvat yhä minulle.
Lähettetyäni kirjeen EMI:lle sain myöhemmin vastauksen Mari Wainiolta hän kertoi lukeneensa kirjeeni ja siirtäneensä sen tuotanto päällikölle eikä sieltä sen jäkeen ole tullut vastausta

Tämä kirje on myös herättänyt jonkin verran huomiota ja ilmennyt että tämän asian takana seisoo tietoisesti muutamia sivustoja jotka kieltäytyvät julkaisemasta julkisuudessa olleita tietoja tästä Lilithistä ja Yrjänästä. Nämä tiedot joita nyt on esillä Lilithistä on muuteltu jälkeenpäin ja niiden vuosiluvut ovat mm. virheellisiä eikä mitään mainintaa Lilithin rikollistoiminnasta ole esillä niinkuin aikaisemmin julkisuudessa kun siihen vielä vedottiin murhien ollessa tuoreita.
Myös näitä muita "musiikki" sivuja joita on perustettu vuoden 2001 jälkeen on selvästikin tehty rikollisten hoidokkien ja hoitajien yhteistyönä ja ne ovat sataprosenttisen varmasti vaarallisia käyttää.
Niissäkin houkutellaan lisäämään omia kappaleita tiedostoon mutta seuraukset
ovat kyllä todella vakavia kun niitä aletaan väärinkäyttää.


Mikseri.net
Maihinnousu.net

Muutama keskustelu foorumikin on kieltäytynyt julkaisemasta kirjettä ja antanut "porttikieltoja" ja lisäksi niitä kiertää jatkuvasti sotkemassa sama porukka josta Lilithkin koostuu eli mustalaisia ja niiden koiria.


Arto Nieminen

Sitten vielä tästä samasta kappaleesta Picture on suoraan kopioitu 2001 syksyllä julkaistu World Trade Center lentokonekaappaus. Julkaisin sen keväällä 2001 mp3.comsa joka nimenomaan oli juuri New Yorkissa ja tässä sopimuksessa jonka tein mp3.com:n kanssa mainittiin CNN ja muutamia muita tv ja media yhtiöitä jotka kuuluvat yhä samaan konserniin mahdollisina yhteistyökumppaneina jotka
ehkä haluavat käyttää mp3.comsa olevaa
materiaaliani. Siinä mainittiin eri sopimus joka täytyy ensin tehdä ja sitten saan etukäteismaksun jos materiaali hyväksytään käyttöön. Se oli siis hyväksytty käyttöön jo varhain sinä kesänä ja "iskua" oli ruvettu valmistelemaan syksyksi. Sitten ilmestyi sarja elokuvia mm. The Cell jonka juoni on suoraan kopioitu novellistani Selli joka myös oli luettavissa mp3.com:n sivullani ja sivun ulkoasu oli kopioitu elokuvaan eli ne esiin kasvavat kukkameret ym. näin tämä sopimuksen rikkominen jatkui koko ajan saman kaavan mukaan ilman että oli saatu lupaa käyttää materiaaliani. Nyt kuitenkin tältä osin sopimushan ei silloin ole pätevä mutta noudatetaan kuitenkin pakollista maksua käytetystä materiaalistani.
Tämän kohtauksen Picture saaman valtavan suosion ja huomion myötä syntyi mm. metro
lehti jossa aluksi ei ollut mitään muuta sisältöä kuin minun lauluni sisältö. Se levisi nopesti samaa levityskanavaa pitkin kuin muukin materiaalini ja siitä tuli maailman suurin sanomalehti. Samalla syntyi City ja monia muita pikkulehtiä joilta aiemmin vaadittu lupa julkaista tietotoimistojen uutisia puuttui mutta joka minun julkaisemallani ja omistamallani materiaalilla taas on. Näin omaisuuteni kasvoi ja kasvoi kunnes päädyttiin siihen jokin aika sitten että omistan koko maapallon. Se että rupesin arvostelemaan
EMI:n toimintaa on suuntautumistani kohti
teitä. Olenhan haukkunut Ruotsiakin koko ajan jo ainakin vuoden. Kaikki nimet jotka mainitaan kirjoituksissani ovat vain sitä suuntautumistani teitä kohtaan missä sitten liettekin. muistutan kuitenkin että menneisyys ei palaa ja etten ala siihen uskomaan missään "teitä" koskevassa asiassa.
www.myspace.com/art0
 
  Reply Quote
Arto Nieminen 8.3.2009 18:42
Tätä uskomatonta tapausta purkaessa huomasin että koko CMX:n levytuotanto sisältää mun -93 tekemääni esitystä jossa oli lopussa se Picture englanniksi ja se alkoi Kultanaamio kappaleella ja sen koko shown nimikin oli Kultanaamio. Osa suomeksi ja osa englanniksi.
Siinä oli mukana Wonderwall englanniksi aivan siinä muodossa joka soi mediassa mutta se jatkui tauotta siihen tuli Elokuun kruunu perään. Se on sen kertosäekin, "hei jos unohdat kaiken..." Suomeksi. Sitten siihen tuli niitä muita siihen perään Ruoste oli siellä jossain keskellä ja Nimetön ja Picture lopulta viimeisenä. Esitin sen nokalla muutamalle kymmenelle kuuntelijalle ja laitoin kaikki sanatkin ylös vihkoon ja äänitin ne mutta ne sitten varastettiin.
Silloin tuli jotain häiskiä myös juttelemaan sen jälkeen siitä että he aikovat käyttää sitä musiikkia mutta en ottanut sitä niin todesta. Kun pääsin pois marraskuun alussa pois melkein heti soi Kultanaamio yhden kerran radiossa mutta muuten CMX ei esiintynyt kuin soundissa. Tarkistin sen CD:kin kirjastossa mutta siinä ei ollut mitään levy-yhtiötä vain niiden soittajien nimet joten annoin asian olla ajattelin se on niin pieni vittuilu ettei se mun omaa uraa haittaa.
Sitten kyllä kevät talvella alkoi Wonderwall soida radiossa eikä sille silloin voinut mitään kun ei ollut nettiä eikä mitään muutakaan henkilöstöä joka olisi asiaa edes hoitanut Suomessa. Olisi pitänyt mennä kai itse englantiin mutten silloin pystynyt.
No Wonderwall on yhä omaisuuttani tekijän oikeudet mulla kyllä on.
Se koko mun Kultanaamio esitys siinä kasetilla meni kai Chydeniukselle jonka poika se CMX Yrjänä on.
Niillä oli siihen aikaan se oikeudenkäynti kesken niistä pojan tekemistä murhista ja Chydeniustakin syytettiin silloin osallisuudesta.
Se vaati silloin sitä mun musiikkia poikansa nimiin jotta se saisi jonkun armahduksen siitä pakkohoidosta. Mannet myivät sille sen kasetin ja ne on sitten äänittetty Chydeniuksella omalla kustannuksella.
Ei siinä CDsä mitään EMI:ä mainittu, se oli aika nuhruinen omakustanne jossa luki vain Herodes. Tarkistinkin sen mutta ei se ollut missään levyyhtiö listalla eikä mikään liikeyrityskään.
Sitä muistaakseni mainostettiin Soundissakin silloin muttei siinä EMItä mitään ollut eikä mistään muustakaan levyyhtiöstä. Ihmettelinkin miksi se on kirjastoon otettu kun se oli pimeiltä markkinoilta. Se EMI tuli mukaan myöhemmin ja silloin siellä oli vielä ainakin yksi kappale joka oli suoraan tehty mun kasetiltani ja se on jo suoraan rikos.
Samoin Oasiksen levy yhtiö Creation oli joku tuntematon firma jonka nimellä Oasis pari kuukautta sen mun konsertin jälkeen julkaisi ensimmäisen lpä. Siitä noin vuoden kuluttua tuli ulos se Wonderwall ja tunnistin sen heti omakseni mutta senkään tarkistaminen ei tuottanut tuloksia ei sellaisesta levyyhtiöstä ollut mitään tietoja suomessa eikä mitään yhteyshenkilö tietoja saatavilla.
Se väite että Yrjänä olisi tehnyt nuo kaikki kappaleet mukaanlukien Wonderwall tuli muuten esiin silloin oikeudenkäynnissä kun Chydenius esitti "lisätodisteita" poikansa mielenterveydestä esittämällä nämä tekemäni kappaleet todisteeksi eli tämän Herodes nimelle tehdyn Aura lp:n. Silloin oli huhu liikkeellä että sen vartija Lilithistä olisi todistanut sen puolesta että se on tehnyt ne kevät talvella -92 mutta ei vartija voi todistaa vangin puolesta eikä siellä kukaan muukaan niitä voi todistaa Yrjänän tekemiksi kun sehän oli jo pakkohoitopuolella. Siinä keskusteltiin siitä että se olisi tehnyt ne ennen murhia mutta sitten tuli tielle että sehän on silti hullu. Että kyllä tuomioistuin on pakotettu noudattamaan lakia tässä Yrjänän tapauksessa eihän sitä voi millään kiertää. Silloin oli lehdissä että siitä on tehty uusi lain muutos jonka avulla tämä poika pääsisi pakkohoidosta johonkin erityis lahjakkuuteen vedoten mutta sanoohan sen järkikin ettei sellaista saa menemään läpi murhatapauksessa. Senhän piti lusia ne murhat vankilassa mutta kun se todettiin hulluksi niin se pantiin pakkohoitoon.
No sen jälkeen tuli hiljaista siitä oikeudenkäynnistä ei puhuttu julkisuudessa ne tiedot CMX:ä ja yrjänästä muuteltiin niin ettei mitään tullut tietoon ja ne alkoivat ilman mun antamia vastalauseita kohdistaa muhun sitä vihaa joka sen poikaan osoitettiin, poliisit ravasivat tappelemassa ja haastamassa riitaa jatkuvasti. Enhän mää tiennyt tarkkaan silloin mistä se johtui kun niitä tuli päälle jatkuvasti. Sitä selittää tilanteen jollain yleisellä tilanteella kun ei tajua ollenkaan mitä se on. Aika paljon sitä tuli tapeltua kymmeniä kertoja ja aika monta pidätystä ilman mitään syytä. Siinä oli mukana Kari Varvikko joka asettui siihen naapuriin pitämään lehteä se oli iltasanomien päätoimittaja niihin vähän aiemmin. Se on kai Chydeniuksen veli tai ainakin ihan samannäköinen. Joka tapauksessa sen tuttu. Sieltä tuli kaikkea paskasakkia riehumaan mun mökille.
Niin se jatkui monta vuotta vaikkei se Yrjänä menestynytkään ollenkaan tai ehkä juuri sen takia olihan se oikeudenkäynti ollut koko Suomen huomion kohteena muutaman vuoden. Kaikki muisti sen eikä se saanut esiintyä radiossakaan juuri ollenkaan. Sitten vuonna 2001 julkaisin netissä Picturen ja pari muuta biisiä ja ne meni suoraan New Yorkiin siinä terroristi iskussa joka on sekin mun tekemää.
Niihin aikoihin ilmestyi se korkeapainetankki sinne kannelmäkeen ja ne alkoivat ampua sillä kunnes muutin ruotsiin.
Katselin juuri myös CMX:N sivua siellä on todella vuodelta -92 hieman erinäköinen tarina kuin mitä samaan aikaan YLE:llä oli siitä että missä Yrjänä oli ja kuka se edes on
Voihan sen jokainen itse tarkistaa sen vuoden lehdistä esimerkiksi mitä silloin tapahtui. En mää ala liikaa kunnioittamaan tuon kokoista asiaa, jos ei EMI lakkaa ja niin se loppuu kokonaan on se liian pieni julkisuuteen vaikka kyllä tässä kai pääasiana näyttää olevan Chydeniuksen perheen pelko ja suoraan sanoen ne on sairaita ihmisiä ja pahasti ja sanoudun kyllä siitä irti tässä ettei kukaan vain sotke mua eikä mun teoksiani mihinkään niiden tekoihin.
Arto Nieminen

Nyt kun selailin nettiä huomasin että Lilith on sen omien sanojen mukaan perustettu 1997. Missä se Lilith nyt on joka perustettiin

-92 jossa Röyhkä ja Yrjänä olivat myös?

Se radio ohjelma esitettiin -92 Ylen kanavalla Riihimäen paikallisradiossa joka esitteli ne ensin ja lisäksi niillä oli esitys helsingissä jollain kanavalla niiden Alkuperäiskansojen messujen yhteydessä.

Lilith oli Rovaniemen kaupungissa toimiva
yhteistyö hanke johon osallistuivat pitkäaikais hoidokit. Silloinhan Yrjänä (jonka se sanoi olevan sen toinen etunimi eikä sukunimi niinkuin nykyisin) oli juuri ollut julkisuudessa siitä että joutui pakkohoitoon
niistä murhista. Ja Kauko Röyhkä (joka käyttää myös nimeä Risto Backman) haki jonkinlaista nimeä hoitamalla tämän sairaan äijän siihen terapiaryhmään joka käytännössä päästi sen vapaaksi.

Sen jälkeen kun ne lilithit esiintyivät Riihimäellä -92
Kurssikeskuksissa ajoi sen kurssi keskuksen
bussi jossain lahdessa ojaan ja syttyi palamaan. Seitsemän taisi kuolla siinä silloin.

Kirjoitin tuossa aiemmin tuosta ampumisesta täällä tukholmassa ja helsingissä joihin minun kokemukseni rajoittuvat ja nämä nutritionin radar vehkeet ovat juuri niitä millä sitä ammuntaa suoritettaan. Täälläkin asuu tuossa naapurissa nuoria opiskelijoita joilla kursseina juuri Nutrition Swedenin oppisuuntia. Siellä opetetaan suoraan tappamaan niillä vehkeillä. Selailin yhtä sellaista vihkoa ja siinä on kaikki sairaudet esitelty mihin kohtaan ammutaan kun halutaan mitäkin sairautta.
siinä oli osoitekin ja opettajan nimi tukholman keskustassa.

Aika sairasta vai mitä?

Suomessakin on tällaisia kurssikeskuksia missä ammutaan oikeasti ihmisiä kuoliaiksi Järvenpäässä ainakin on yksi.
Sieltä karkasikin yksi muija seitkytluvulla
ja se tuli bussilla sieltä Lahdesta Kangasalle ja meni poliisiasemalle kertomaan että siellä tapetaan ihmisiä. En tiedä miten sen jälkeen kävi siitä ei silloin tullut tietoa.

Varoitan vain päästämästä näitä sairaita hulluja mihinkään julkisuuteen sen jälkeen kun niitä on tuomittu ne saa siitä hirveitä pomppuja ja alkaa tappamaan keitä vaan.

Tuo Risto Backman niminen kaveri tuomittiin muistaakseni jo kuuskymmentä luvun lopulla pakkohoitoon Tampereelta.
Se asui juuri Ruutanassa niihin aikoihin.
Se oli joku kuusitoista silloin ja sitten se ilmestui muutaman vuoden kuluttua takaisin Kauko Röyhkä nimisenä.

Se Rovaniemi vai mihin ne lähetetään vuotaa kuin seula siellä on kai liian vähän väkeä vai mistä se johtuu ne on niin erilaisia siellä ja sitten ne hullut tulee välittömästi takaisin entistä koston haluisenpina.

Kyllä ne hulluja on kun ne pakkohoitoon tuomitaan moni on tappanut kymmeniäkin ei niitä tietenkään vankiloissa voi pitääkään.
Eikä hoidossakaan niinkuin näkyy.
Sen Backmanin eli Röyhkän veli asuu Ruutanassa yhä kai vieläkin Pasi Hakala nimisenä mikä on Röyhkänkin alkuperäinen nimi ja silloin kun Röyhkä julkaisi sen ensimmäisen teoksensa Pasi toi sen kasetin bileisiin ja me kuunneltiin sitä joka ilta.
Melkein heti sen jälkeen uutena vuonna se saatanan Ripa yritti tappaa mut jo ilman mitään syytä ei, olinhan mää kuunnellut sen teoksia. Sitä mää tarkoitan tässä Yrjänän tapauksessakin että se ON hullu ja tappaa ihmisiä kai aina niin kauan kuin elää ja samoin Ripa. Jos niitä kukaan ei pysty vangitsemaan ja pitämään poissa niin selvähän se on että niistä tulee helvetisti riesaa ja ne täytyy itse tappaa.

Muistakaa nyt ottaa ne vakavasti siinä mielessa. Ruutanassakin TAPETTIIN ihmisiä
Jokaisesta talosta kuoli joku kun se vitun apina hiippaili siellä. Miehiä ja naisia ja lapsia ja kokonaisia perheitä se tappoi.

Niinkuin kerroin siellä asui se Tuomisto patologi sen Ripan naapurina ja se aina todisti jotain muuta niin ettei se jäänyt kiinni ennenkuin Tampereella jostain toisesta murhasta mistä se joutui vankilaan mielentilatutkimukseen ja sieltä hoitoon josta se vapautui melkein heti.
 
  Reply Quote
PIF 28.9.2009 7:50
Onnea!
 
  Reply Quote
Siirry ylös Vastaa viestiin
Powered by FireBoard